Sivun näyttöjä yhteensä

27,618

lauantai 31. tammikuuta 2009

31.1.2009 Terve ja kiitos kalasta!



Talven ensimmäinen saalis verkoilta. Tämä hauki päätyi pyöryköiksi yhteiseen ruokapöytään Valovaaraan muuttavan toisen perheen kanssa.

-H-

torstai 29. tammikuuta 2009

29.1.2009 Kiskonpätkä ja huuvan hormi





Tulevan tupakeittiön katosta löytyi myös kattoon pultattu kiskonpätkä, jota pitkin huoneen keskellä ollutta tolppaa on voitu siirtää. Välikaton tekijät olivat irroittaneet tolpan yläpäästä pyörästön. Tolppa olikin kiinni vain sisäkaton koolauksessa. Tolpan irroittaminen tulevan lattiaremontin tieltä osoittautui siis varsin helpoksi. 

Olemme suunnitelleet myös puulieden ja leivinuunin tekoa tupaan. Positiivinen yllätys olikin valmis ilmastointireikä hormissa. Täytyy vielä tutkia piipun rakenne, että tulevat tulisijat mahtuvat siihen määräysten mukaisesti ja että voiko tuon yhden hormin varata huuvan tuuletusaukoksi?

-H-

tiistai 27. tammikuuta 2009

26.1.2009 Liikuntasalissa




Koulun toinen luokkahuone on toiminut koulun liikuntasalina. Keskellä lattiaa ja huoneen seinustoilla on tolpat joissa on reiät rekkitankoja varten. Tilaan kuuluu myös puolapuut ja sisäkatosta löytyi 6 kpl lujasti kiinni pultattuja rautakoukkuja, joihin on ilmeisesti kiinnitetty voimistelurenkaat ja köydet kiinni. Tästä tilasta teemme asuntomme tupakeittiön ja yritämme jättää siihen mahdollisuuksien mukaan muistoja tilan aikaisemmasta käytöstä.

-H-

maanantai 26. tammikuuta 2009

24.1.2009 Lisää verkonlaskua





Käytiin laskemassa toinen jata (60m verkkoa) ja tällä kerralla syvänteen pohjalle. Ensimmäinen jata kun laskettiin syvänteen rinteeseen ja se ehkä alkaa pyytämään vasta kevättalvella kun kala liikkuu pois syvänteistä. On vähän nuo kalan liikkumiset ja muutkin kalastukseen liittyvät asiat vielä opettelun asteella. Joka tapauksessa järven jäällä on kaunista ja siellä puuhastelu on nautinnollista toimintaa. Ja se hiljaisuus...

-H-

lauantai 24. tammikuuta 2009

24.1.2009 Kenkäfriikki




Pikkuinen rakastaa pukeutua kenkiin. Kaikenkokoiset ja -näköiset kengät kelpaavat ja yleensä ne menevät vääriin jalkoihin. Koko komeuden kruunaa hattu tai pipo ja joskus myös tumput. 

Kävin tänään kaupungissa lasten kanssa sillä aikaa, kun miehet olivat verkoilla. Etsittiin ja löydettiin Isoveljelle sukset ja sen jälkeen mentiin käymään mummin ja ukin luona. Isoveli jäi yökylään, mutta me lähdimme Pikkuisen kanssa kotiin ennen hämärää. Ainakaan vielä en uskalla ajaa pimeillä teillä talvikelillä. Kotona odotti jo tutuksi tullut tiskivuori. Aikaisempien asukkaiden asuntoon jättämä astianpesukone on rikki. Mies on yrittänyt korjata sitä, kertaalleen jo purkanut ja kasannut, mutta huonolla menestyksellä. Vielä sille voisi kuulemma yrittää jotakin tehdä...

-V-   

perjantai 23. tammikuuta 2009

23.1.2009 Kierrätystä






Lajittelu kannattaa rakennustyömaalla. Kaatopaikkakuormat pienenevät, saa käyttiskamaa ja säästää luontoa. Vaikka naulojen repiminen laudoista ja levyistä voi työnä olla yksitoikkoista puuhaa, niin tulos kyllä palkitsee ja siitä saa paremman mielen, kuin heittämällä kaiken suoraan kaatopaikalle. Asioita alkaa tarkastella myös eri näkökulmasta, se mikä ennen näytti roskakasalta, alkaakin äkkiä näyttää runsaudensarvelta. Toki pelkkää jätettä syntyy myös ja sekin kannattaa lajitella. Kunhan joku vielä keksisi käyttöä lasivilloille ja lastulevyille? Saa tulla hakemaan, ken huolii!

-H-

keskiviikko 21. tammikuuta 2009

21.1.2009 Pelätit hangessa





Näkymä ikkunasta talon taakse, linnunpelätit mansikkamaalla, talvisen maiseman keskellä odottelemassa muuttolintuja. Saavat odotella vielä ainakin kaksi-kolme kuukautta. Kattokoolauksen rakentajat olivat lyöneet kattoon kakkos-kakkospätkiä kolmella viidentuuman naulalla. Yhteensä 28 pätkää, joiden varassa sisäkatto roikkui. Onneksi eivät olleet lyöneet nauloja ristiin, muuten kattopanelointi olisi saattanut mennä uusiksi. Nyt selvittiin maalin lohkeilulla ja kolmella siistillä reiällä per pätkä. 

-H-

tiistai 20. tammikuuta 2009

20.1.2009 Hämärin puuhat paljastuvat





Toisen luokkahuoneen eli tulevien makuuhuoneiden sisäkaton purku jatkui koko päivän. Ikkunat saivat oikeat mittasuhteet huonekorkeuteen nähden. Päivän löytö: aivan katonrajassa oli kaksi pientä ampiaispesää, jotka olivat muuttuneet hämähäkin ruokakomeroiksi. Hämähäkki oli hyvinvoivan näköisenä huoneen seinustalla. Annan kaverin asua nyt ainakin remontin ajan siinä, olihan se suojellut edellisiä asukkaita ampiaisenpistoilta.

-H-

maanantai 19. tammikuuta 2009

19.1.2009 Jäniksen jälkiä





Pyhänvieton jälkeen siirryin tulevien makuuhuoneiden puolelle purkamaan sisäkattoa. Kattoa oli laskettu hieman vähemmän, koska ikkunoiden yläkarmit ovat tulleet eristäjillä vastaan. Huoneen lopullinen korkeus on kuitenkin sama, kuin aikaisemmin purkamassani eteisessä.
 
Talon pihalla oli ohut kerros uutta lunta, joka oli täynnä jäniksen jälkiä. Saa nähdä, jos on tulossa jänisvuosi, niin puutarhankasvatus menee keväällä jänistenruokinnaksi.

-H-

lauantai 17. tammikuuta 2009

17.1.2009 Keittiösuunnitelmia



Eilisessä hesarissa oli juttu perheestä, joka muutti kolme vuotta sitten Pohjois-Karjalaan ostettuaan juna-aseman vahtituvan lisärakennuksineen. Jutun pääaiheena oli kierrätyskeittiö 50-luvulta:"Jokin siinä rauhoittaa mieltä, muotokieli kai. Myös se arvoperusta, joka on kaupungistumisesta kaukana." perheen isä miettii. Oma tuleva keittiömme on vielä suunnitteluasteella, mutta todennäköisesti se tulee olemaan pitkälti kierrätetty tai itse tehty. 

Hesari tulee vielä pari päivää, sen jälkeen postilaatikkoon kolahtaa aamuisin paikallinen päivälehti.

-V-

perjantai 16. tammikuuta 2009

16.1.2009 Puoltoista vee



Pikkuinen täytti tänään puolitoista vuotta. Omaa puhetta on paljon ja oikeita sanojakin tulee: äiti, kiitti/tiitti, heihei/heikka, kiikkaa ja joo. Bravuuritemppuna tasajalkahyppy. Lempilelu ukilta syntymäpäivälahjaksi saatu punainen keinuhevonen. Paras kaveri Isoveli.

Yritän minäkin ehtiä aina silloin tällöin kirjoittamaan tähän blogiin. Kotiäidin päivät ovat maalla yhtä työntäyteisiä kuin kaupungissa... 

-V- 


16.1.2009 Nousua korkeuksiin





Aamupäivällä rakensin purkulaudoista pukin helpottamaan kattokoolauksen purkua. Tuntumaa katon korkeudesta sai, kun leukaan ylettyvän pukin päällä mahtui  seisomaan suorana. 182+168= 350 cm. 

Saimme meidät vihkineeltä papilta  häälahjaksi sorkkaraudan. Se on ollut lähes korvaamaton työväline vasaran parina. On päässyt vääntämään molemmilla käsillä yhtäaikaa ja purku on sujunut joutuisasti.

-H-
 

torstai 15. tammikuuta 2009

15.1.2009 Sisäkaton purkua






Talossa on pyritty muutama vuosikymmen sitten energiatehokuuteen lämmityksen suhteen laskemalla välikattoa n. 50 cm, metodilla: koolaus, lastulevy, rakennusmuovi, lasivilla. Ei juuri mikään "hengittävän" talon ratkaisu. Meillä on kuitenkin ajatuksena ottaa alkuperäinen katto sisäpuolella esiin ja lisätä välipohjaan vintille purua tai selluvillaa. Purkutyön palkintona paljastui uuninpanko ja kaunis kattopaneeli.

-H-

14.1.2009 Ruuvipenkki



Lämpötila plussan puolella. Hyvä päivä siivota ulkovarastoa ja aittarakennuksen työskentelytiloja. Vanhan sisäoven alta rojujen keskeltä paljastui hieno, käytössä patinoitunut ruuvipenkki.

-H-

keskiviikko 14. tammikuuta 2009

12.1.2009 Purkutyöt jatkuvat...






Ollaan purettu neljä 70-80 -luvuilla rakennettua kevyttä sisäseinää. Purkutyö on aikamatkaamista taaksepäin ja kaivautumista historiaan. "Kuinka tämä on aikoinaan tehty?". "Mitä tämäkin pinta kätkee sisäänsä?" Tiedossamme oli että tulevan tupakeittiön ja makuuhuoneen välisen seinän sisällä olisi "parioven" karmit. Olo oli kuin pikkupoikana joululahjan äärellä kun kävimme seinään käsiksi. Lastulevy kerrallaan, hymy alkoi levitä karmien mukana. Nehän on koko seinän levyiset. Enpä olisi ihan heti uskonut. Keittiösuunnitelmat meni kyllä ihan uusiksi, mutta tälläisesta lahjasta sitä kiittää ihan sydämen pohjasta.

-H-

10.1.2009 Talvikalastusta



Talvinen tyyni päivä järvenjäällä. Jäätä n.20cm. Kairalla reikää ja riu'un avulla verkot jään alle. Jospa sieltä saisi vaikka vähän leivänjatketta pöytään...

-H-

6.1.2009 Projektin äärellä




Pihasauna oli saanut lumipeitteen ylleen. Pehmeän ja kauniin näköistä. Talossa purimme keittiön pois tulevan lattiaremontin alta. Rossi-pohja on vaurioitunut kosteuden takia ja edessä on n.220 m2 lattian purkua ja rakentamista uudelleen. Jokaisen pakkas-remonttipäivän aluksi virittelemme tulet kolmeen tulisijaan lämpöä tuomaan.

-H-

1.1.2009 Perillä

                                                 
klikkaa video päälle nuolesta


Kamojen purku autosta tapahtui  30.12 ja väliaikainen asuntomme näytti tältä uudenvuoden päivänä.

Aikuisen näkökulmasta katsottuna: Elämä saattaa tuntua hankalalta kaaoksen keskellä, kun kaikkea on ympärillä, ympäriinsä, yllinkyllin, kaikenlaista soisi löytävänsä eikä silti löydä oikein mitään.

Lapsen näkökulmasta katsottuna: Kaaos menettää merkitystään, tavarat muuttavat muotoaan ja paikkojaan. Pianosta saa kiipeilypaikan, asunnosta esteradan, jotkut esineistä ovat tuttuja ja turvallisia, vaikka ne ovatkin oudoilla paikoilla.


-H-

30.12.2008 Helsinki



Tervetuloa blogiimme. Muutimme vuodenvaihteessa Helsingistä maalle. Tämän sivuston tarkoituksena on taltioida elämämme eri vaiheita ja jakaa niistä joitain valikoituja paloja ystävillemme.

Koska uusi kotimme on puolikuntoinen entinen hirsikoulu, niin ainakin minun osaltani suurin osa blogimateriaalista tulee lähiaikoina käsittelemään hirsikoulun remontin edistymistä. Kaikki alkoi siis kamojen pakkaamisella 30.12 Helsingissä ja sitten nokka kohti pohjoista...

-H-