Sivun näyttöjä yhteensä

27,618

keskiviikko 27. toukokuuta 2009

27.5.2009 Kengitystä






Ensituntuma talon kengitystyöhön otettiin paikallisen puusepän kanssa eilen. Tänään jatkettiin työtä jo itsenäisesti ja omalla työllä saatiin sovitettua pätkä kakkosvarviin. Itse hirsi on tässä työvaiheessa sivuosassa, kun pääpainopiste on talon nostossa (tunkkaus), hirsien varauksessa (sovittaminen toisiinsa), riveämisessä (tuulenpitävyys) ja liitoksissa (mikä mihin, miten päin ja missä järjestyksessä).  Työ onkin näin alussa hitaampaa, kun kaiken joutuu miettimään useampaan kertaan ja työtavat eivät ole aivan ammattilaisen luokkaa. Kuitenkin, jos tässä vaiheessa kiinnittää huomion työn jälkeen eikä pidä turhaa kiirettä, niin eiköhän se työkin ala nopeutua taitojen karttuessa.

-H-

perjantai 22. toukokuuta 2009

22.5.2009 Pääskysiä ja hirsiä




Nyt on kesä tullut sitten virallisesti Valovaaraankin, kun kolme pääskyä sirkutti talon sisällä tänä aamuna. Linnut panikoivat jo pelkästä läsnäolostani , joten kävin vain avaamassa ikkunat ja räpsäsin pari valokuvaa mennessäni ulos. Pesimisrauhaa ne tuskin remontin keskeltä löytäisivät, enkä muutenkaan voisi taata niille pysyvää majoitusta koko pesimisajaksi.
Talon trossipohjaan ja kengityksen korjaamiseen tarvittavat hirret löytyivät lehti-ilmoittelun tuloksena. Noin 600 metriä hirttä on jo sellainen määrä puuta, että sitä on vaikea saada liikahtamaan ilman tukkirekkaa. Vaikka hirsistä täyttyikin perävaunullinen tukkirekka lähes kokonaan, niin koko siirtoon meni vaivaiset kolme tuntia ja taitavan kuljettajan käsissä paksut hirret siirtyilivät varsin näppärästi.

-H-

tiistai 19. toukokuuta 2009

19.5.2009 kalastusta






Jäiden lähdettyä aloitimme kesäkalastuskauden. Etsiessämme venepaikkaa pienen jokijärven rannalta soittelimme paikallisille asukkaille. Järven lähellä asuvalta ystävälliseltä pariskunnalta saimme lainaksi veneen, laavun ja nuotiopaikan. Laskimme viime viikolla järveen yhden jatan ahvenverkkoa, kaksi isompisilmäistä verkkoa (55 mm ja 65 mm), sekä yhden katiskan. Viikon saalis oli neljä haukea, viisi isoa säyneä, yksi lahna, muutama ahven ja nippu särkiä. 

-H-

lauantai 16. toukokuuta 2009

11.5. 2009 Helmapellin poisto





Ensimmäinen varsinainen talon kengityksen uusimiseen liittyvä toimenpide oli talon helman ulkopellityksen poisto. Rakenteena pellitys on  hieman kyseenalainen ja ilmeisesti se onkin laitettu taloon puhtaasti ulkonäöksellisistä syistä. Talon kengitystä on uusittu 90-luvulla ja se on tehty lähinnä ajatellen talon tukevuutta. Kaikkea lahoa ei siis ole poistettu vaan se on "piilotettu" pellityksellä. Nyt kun sisäpuolelta on kaikki lattia purettu pois tieltä, niin on enemmän kuin järkevää saattaa kengitys työ päätokseen ja uusia kaikki laho pois myös toisesta hirsivarvista, joka jää sisäpuolella lattian eristekerroksen tasolle. 

-H-

tiistai 5. toukokuuta 2009

5.5.2009 Taapeli







Ostimme ulkovuorilaudat naapurilta. Kuuset hän kaatoi talvella ja sahasi ne laudoiksi ja rimoiksi omalla kenttäsirkkelillä. Koska laudat ovat vielä tuoreita ne täytyy taapeloida kuivumaan. Tuoreen kuusilaudan ja pihkan tuoksu houkutteli myös sarvijaakon paikalle päivää paistattelemaan. Sarvijaakko ei ole puulle vaaraksi, vaan se pikemminkin suojaa puuta muilta tuholaisilta. Rakennusvaiheeseen laudat päätyvät ensi vuoden kesällä 2010. 

-H-

maanantai 4. toukokuuta 2009

1.5.2009 Vapun viettoa







Tunnin, parin rakentelulla lattian alta otetut hirret muuntuivat pöydäksi ja penkeiksi vapunpäivän pihajuhlaa varten. Itse vapunpäivänä ilma oli varsin lämmin. Vaikka lunta olikin vielä paikoitellen maassa, niin kevään ensimmäiset kukat kukkivat jo pihan kukkapenkeissä. Puheet ja suunnitelmat kääntyivät jo väkisinkin pihahommiin, istutuksiin ja kasvimaan hoitoon keväisen, lämpimän vapunpäivän myötä. 

-H-